Letter to Bergman (Letter 3)


January 4, 2023


Ingmar Bergman – Persona (1966)

**********

Arvoisa Bergman,

Pahoitteluni, että tämän kirjeen kirjoittaminen on venähtänyt jo vuoden 2023 puolelle. Tässä on ollut vähän muuta… Lupasin aiemmassa kirjeessäni kertoa lisää havaintojani ja kokemuksiani Persona-elokuvasta. 

Eräässä elokuvasi kohtauksessa toteutuksen ja sisällön välinen ristiriita tekee kohtauksesta yhden kiintoisimmista koko elokuvassa. Tarkoitan elokuvan keskivaiheilla olevaa Alman pitkää monologia, jossa hän kertoo meren rannalle sijoittuvan muistonsa. Kohtauksessa et käytä takaumaa, vaan valkokankaalla näen ainoastaan Alman puhumassa ja Elisabethin kuuntelemassa. 

Oma mielikuvitukseni kuitenkin tekee sen takauman kuvaustyön. Menen kohtaukseen pelkästään omassa mielessäni. Mielikuva syrjäyttää elokuvan, tai ainakin se on rinnakkainen valkokankaan kuvalle.

Valkokankaalla näkyvä kohtaus on staattinen. Lähikuviinkaan ei mennä. Kohtauksen ulkoinen staattisuus luo perustan intensiiviselle mielikuvalle, jota valkokankaalla ei näy. Näen kohtauksen aikana kaksi elokuvaa rinnakkain: valkokankaalla interiöörikohtauksen ja mielikuvissani meren rannalle sijoittuvan kohtauksen. Itse asiassa pystyn elokuvan jälkeenkin näkemään sen kohtauksen rannalla, vaikkei siitä ole elokuvassasi yhtään kuvaa. 

Omiin mielikuviini Alman ketomuksen synnyttämä elokuvakohtaus on jäänyt osaksi omia muistojani Persona-elokuvasta. Voin muistella kohtausta kuin mitä tahansa muistoa tai mielikuvaa, vaikka en ole ollut siinä konkreettisesti millään tavalla osallisena. Kohtaus siis on synnyttänyt visuaalisen muiston minulle ilman, että elokuvassa on mitään visuaalista materiaalia siitä kohtauksesta.

Mikä voisi olla tuon kerrontakeinon nimi?

Persona käsittelee ihmisen mysteerisyyttä toiselle ihmiselle. Se käsittelee paljastamisen ja kätkemisen teemoja, näkyvän ja näkymättömän vaikutuksia. Elokuvasi ilmaisee itseään pyynnöllä “yritä nyt vähän ymmärtää minua”. 

Kuinka usein ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja ongelmatilanteissa kyse on juuri siitä, että yrittää toiselle sanoa “yritä nyt vähän ymmärtää minua”? Varmasi meillä kaikilla, jotka istuimme toukokuussa 2022 helsinkiläisen elokuvateatterin salissa katsomassa elokuvaasi, on vaikeuksia ymmärtää elokuvaasi läpikotaisin. Meillä kaikilla on ollut varmasti myös vaikeuksia ymmärtää toista ihmistä läpikotaisin.

Niinpä elokuvaesityksen päätyttyä kukin katsoja lähtee omille teilleen, mietiskelemään, käyttämään roolejaan tai rikkomaan roolejaan, mukautumaan erilaisiin käyttäytymismalleihin tai pyristelemään irti sellaisista. Yksinäiset, yksittäiset katsojat voivat palata elokuvateatterista ulos kevätauringon paisteeseen elokuvasi tarjoaman elämyksen rikastuttamina.

Elokuva voi avata sen polun, joka on piilossa jossakin ryteikössä ja aluskasvillisuudessa. Jos polkua ei löydy, pitää raivata ryteikköön uusi polku. Kiertotie tai suorempi tie. Määränpäätä kohti. Jos joutuu ylittämään joen, saattaa olla tarpeen rakentaa silta sen joen yli. Silloin sillanrakentajia tarvitaan. 

Elokuvallasi olet avannut polkua ja rakentanut siltaa minulle.

Nyt tiedän, mikä on sen kerrontakeinon nimi, jota käytät Alman monologikohtauksessa. Se on elomielikuva!

Persona on eräs mielielokuvani. Siinä on elomielikuvia. Ehkäpä elomielikuvia on muissakin elokuvissa. Täytyy havainnoida ja kirjata ylös, jos sellaisia tulee eteen. Niistä elokuvista voi tulla uusia mielielokuviani.

Personallisin ja talven valoisin terveisin,

Sam Kris


Back to Letters Main Menu.